Musiikki

From TSL Encyclopedia
Revision as of 15:21, 19 October 2025 by EijaPaatero (talk | contribs) (Created page with "Jazz- ja rockmusiikki aiheuttavat siis sen, että ihmisen energiat kiertyvät alaspäin. Tämän vastakohtana voimme havaita Straussin valssien soittamisen aikana ihmisen energioiden puhdistuvan ja kiertyvän ylöspäin. Johann Straussin musiikin innoittajan, Saint Germainin, Euroopan hoveihin tuoma valssi seuraa violetti tulen rytmiä. Sillä on parantava ja yhdistävä vaikutus neljään alempaan kehoon ja sieluun.")
Other languages:
Auran tulkinta Johann Straussin "Tonava kaunoista" soitettaessa.

Musiikki kulkee energiavirran mukana kaikkialla kosmoksessa, jopa elämän soluissa. Se on tarkasti ottaen äänetön ääni, jonka kuulemme vain, kun olemme virittyneet sen taajuuteen. Musiikilla on valtaa alempiin kehoihin, tunteisiin, mieleen ja luonteenlaatuun. Musiikissa ilmenevien suhteiden mukaan musiikki voi olla rauhoittavaa, virkistävää, jalostavaa, turmelevaa, filosofista tai hurmioitunutta. Kuulohermojen juuret ovat laajimmin levinneet ja niillä on eniten yhteyksiä kehossamme. On tuskin yhtään ihmiskehon toimintoa, johon musiikin sävelet eivät vaikuttaisi.

Musiikin vaikutukset

Musiikki on Elämän kolminaisuus. Rytmi on Isän voiman perusta. Melodia on Pojan äly, ja koristeena harmonia Pyhä Henki.

Musiikki on siis voima, jota voidaan käyttää hyvään tai pahaan, ja se on yksi sivilisaation ja sen suuntausten määräävistä tekijöistä. Aristoteles sanoi: ”Uudenlaisen musiikin käyttöönottoa tulisi välttää, koska se vaarantaa koko valtion, sillä musiikkityylit eivät koskaan muutu vaikuttamatta samalla kaikkein tärkeimpiin poliittisiin instituutioihin.” On sanottu: “Ei ole väliä kuka laatii lait, kunhan se, joka hallitsee, voi säveltää kansakunnan musiikin.

Lemurian alttareilla Äitiliekistä huolta pitäneet papit ja papittaret tunsivat äänen ja rytmin pyhän tieteen. Sitten koitti pimeä kapinan aika Äitivaloa kohtaan, ja liekkiä käytettiin väärin, kun papit ja papittaret turmelivat sekä äänen että rytmin. Äänen ja rytmin väärinkäytön seurauksena tämä Maha Kali, Äitivoima laukaisi luonnonmullistuksen, ja tästä on peräisin muinainen muistiperintö Lemurian mantereen uppoamisesta tulen ja tulivuorenpurkauksen seurauksena.

Rytmin tiede

Äitiliekistä on peräisin kaikkien rytmien rytmi. Äitiliekki sijaitsee peruschakrassa selkärangan tyvessä. Tuo valkoinen valosfääri on sinetöity siihen saakka, kunnes meditoimme tätä energiaa, jotta se nousisi selkärangan alttarilla. Kun nämä terälehdet alkavat pyöriä meditaatiomme ja Sanan ääntämisen vaikutuksesta, ne ilmentävät elämän rytmejä: 4/4, 3/4, 6/8, 2/4, 12/8, 5/4, 7/4 ja 12/4. Neljän perusta kaikissa näissä rytmeissä tulee Äidistä tulena, ilmana, vetenä ja maana, mikä on elämän pyramidimme perusta.

4/4-rytmissä tunnemme Äidin energian vapautuvan kurinalaisessa syklissä, ja chakran pyörä alkaa pyöriä. Pyörimisestä syntyy 3/4-tahti, sydämenlyönnin tahti. Kolmen neljäsosan tahti on T’ai Chin (taijin) Alfan ja Omegan rytmi, ja se pyörii sydämen keskellä. Tästä pyörivästä energiasta muodostuvat maailmat.

Nelilehtisen peruschakran 4/4-tahdissa on marssitahdin kurinalaisuus, ja tälle perustalle rakennetaan itse elämänpyramidi. Jos Aine ei laskeudu tuon materianeliön mukaisesti, tuo kosminen kuutio tulee olemaan vinossa ja kallellaan ja epätasapainossa, eikä se tule olemaan sopiva malja, johon valo voi laskeutua.

Kun 4/4-tahti kurinalaisena rytminä saa peruschakran pyörimään, tuo chakra alkaa hitaasti kääntyä ja Äitivalo nousee kristallina selkärangan alttarilla. Noustessaan se kastelee ja ravitsee jokaista chakraa Jumalallisen Äidin negatiivisella polariteetilla.

Rockmusiikki

1960-luvun alkaessa 4/4-tahti turmeltui rockmusiikin synkopoitujen rytmien vaikutuksesta. Synkopoitu rytmi on rikottu tai epätasainen. Se ei ole kurinalainen. Se on myös ristiriidassa sydämenlyönnin kanssa. Rockmusiikin synkopoitu rytmi ei nosta selkärangan energiaa vaan se laskee sitä ja niin elinvoima laskee. El Morya kertoo, että suurten ihmismäärien kokoontuessa jazz- tai rockfestivaaleille vapautuu niin paljon väärinlaadullistettua energiaa, että se voi aiheuttaa katasfrofin jossain päin maailmaa.

Musiikin parantava voima

Jazz- ja rockmusiikki aiheuttavat siis sen, että ihmisen energiat kiertyvät alaspäin. Tämän vastakohtana voimme havaita Straussin valssien soittamisen aikana ihmisen energioiden puhdistuvan ja kiertyvän ylöspäin. Johann Straussin musiikin innoittajan, Saint Germainin, Euroopan hoveihin tuoma valssi seuraa violetti tulen rytmiä. Sillä on parantava ja yhdistävä vaikutus neljään alempaan kehoon ja sieluun.

Classical music that is inspired and drawn from the music of the spheres and the ascended masters’ keynotes (some of which have been popularized by composers who have tuned into the masters’ vibrations) transmits the healing, resurrecting, revivifying and transmutative powers of the Heavenly Hosts wherever and whenever it is played. These energies are delicately spiritual yet highly powerful; individuals must develop appreciation for them just as they do for classical music.

The Indian raga

The raga (Sanskrit, “color,” “tone,” “passion,” “fundamental melody”) is one of the ancient traditional melodic patterns or modes in Indian music. Ragas express specific moods and are associated with precise times of day.

Manjushri has said of this form of music:

The ancient ones knew the science of music and they used music to penetrate the atom with the mind—penetrating the atom (long before its rediscovery in the West in recent history), penetrating the atom of being, penetrating the five secret rays...

If you would know the power of music whereby the soul follows sound to the heart of being, then study this form of music, the Indian raga, which you have just heard.[1] For it does bring you into the encounter with the cosmic teacher. It does bring you into a polarity of the plus and the minus—you, the minus, negative, feminine polarity; the teacher, the plus, positive, masculine polarity. When you are in polarity, beloved, with such music, you enter into a compartment of being that truly is the heart and the goal of meditation.[2]

For more information

Mark L. Prophet and Elizabeth Clare Prophet, Paths of Light and Darkness, pp. 72–76.

Mark L. Prophet and Elizabeth Clare Prophet, The Path to Immortality, pp. 354–57, 359–60.

Elizabeth Clare Prophet, The Power of Music to Create or Destroy (DVD). This lecture includes information on the rhythms and musical instruments that correspond to each chakra, an analysis of the spiritual effects of different kinds of music, and illustrations taken from the messenger’s original pastel drawings of the uses and misuses of rhythm, sound and energy in nine different pieces of music and their effect on the human aura. The illustration above is taken from this lecture.

See also

Sources

Elizabeth Clare Prophet, October 7, 1977.

Mark L. Prophet and Elizabeth Clare Prophet, Paths of Light and Darkness.

Mark L. Prophet and Elizabeth Clare Prophet, The Path to Immortality.

  1. “Raga Jhinjhoti,” performed by Shivkumar Sharma, was played as the meditation music before the dictation.
  2. Manjushri, “You Have the Mind of God!” Pearls of Wisdom, vol. 37, no. 21, May 22, 1994.